Artikkelit ja aiheet
Leikki ja sosiaalinen kehitys
Jos kysyt nelivuotiaalta, mitä hän tekee esikoulussa, vastaus luultavasti kuuluu suunnilleen näin: “Teen työtäni ja leikin kavereiden kanssa.” Nelivuotiaan työhön kuuluu tietysti maalaamista, satujen kuuntelemista, opettajien ohjeiden noudattamista – aikuisen käsityksen mukaan “leikkiä”. Me kaikki tiedämme kuitenkin, mitä “kavereiden kanssa leikkiminen” tarkoittaa. Se on lasten välistä vuorovaikutusta, joka opettaa heitä tulemaan toimeen keskenään, auttamaan toisia ja lainaamaan tavaroitaan sekä ymmärtämään oman käyttäytymisen seurauksia. Sosiaalisen leikkinsä myötä he siis osallistuvat elämän laboratorion tutkimuksiin. Vaikka älyllistä kehitystä korostetaankin nykymaailmassa, monet vanhemmat hyödyntävät esikouluikäisille suunnatut verrattomat mahdollisuudet sosiaaliseen leikkimiseen.

Kuten lihaksiston ja älyn kehittyminen, myös sosiaalisen leikin oppiminen etenee pienillä lapsilla vaiheittain. Eräs opettajien suosima luokitustapa on seuraavanlainen:

  • Sivustakatsoja. Lapsi pysyttelee sivussa ryhmästä ja ehkä leikkii välinpitämättömästi lelullaan, mutta tyytyy katselemaan muiden lasten leikkiä.
  • Yksin leikkiminen. Lapsi leikkii innokkaasti tarjolla olevilla leluilla mutta pysyttelee yksin.
  • Rinnakkain leikkiminen. Lapsi tekee samoin kuin muut lapset tekevät yhdessä, mutta ei ole minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.
  • Yhdessä leikkiminen. Lapsi leikkii täysipainoisesti muiden lasten kanssa: omaksuu rooleja (“Ole sinä äiti, minä olen isi”), antaa neuvoja (“Ei, se tuoli pitää laittaa nurkkaan”), tarjoaa ja pyytää apua.
Lasten ensimmäisten ikävuosien aikana vanhempien ja opettajien tulee tukea heidän siirtymistään vaiheesta toiseen kunnes he oppivat leikkimään yhdessä. Tämä ei tarkoita sitä, että varhaisemmat vaiheet ovat sopimattomia, sillä lapset voivat siirtyä tasolta toiselle saman päivän aikana. Yleisesti ottaen he kuitenkin kehittyvät kohti todellista keskinäistä vuorovaikutusta ottaen huomioon kaikkien ryhmän lasten tarpeet ja kiinnostuksen kohteet.

Vaikka olenkin määritellyt sosiaalisen leikin ensisijaisesti lasten väliseksi vuorovaikutukseksi, siihen kuuluu myös runsaasti vuorovaikutusta aikuisten kanssa. Tutkimukset osoittavat esimerkiksi, että aikuisen tulo mukaan leikkiin mahdollistaa leikin mielikuvituksellisuuden ja haastavuuden huomattavan lisäämisen. Lasten keskinäinen leikki muodostuu usein toistuvista toiminnoista: kahvin kaataminen, leivän laittaminen leivänpaahtimeen, hattujen laittaminen päähän ja päästä pois. Leikkiin osallistuva aikuinen (joka ei saa omaksua leikin johtajan roolia), voi rikastuttaa leikkiä kommentoimalla: "Ole varovainen, se kahvi on kuumaa.” Pian “kahvia kaatava” lapsi jo varoittelee muita lapsia juoman kuumuudesta. Sanomalla “Minusta punainen hattu sopii sinulle paremmin” aikuinen voi innostaa lapsia etsimään oikeanväristä hattua valikoimasta. Vanhempi tai opettaja voi myös tehdä muut lapset tietoisiksi ryhmän ulkopuolelle jääneestä lapsesta: “Heather haluaisi varmaan leikkiä kanssanne. Onko teillä kuppia hänelle?”

Sosiaalinen leikki tarjoaa lapselle oivalluksen mahdollisuudesta vuorovaikutukseen muiden kanssa ja tilaisuuden kehittää sitä. Tyttö, jota kuunnellaan hänen jakaessaan rooleja muille lapsille, saa tukea positiiviselle minäkuvalleen. Lapsi, joka kieltäytyy istumasta piirissä kiusaajan vieressä, voi käyttää vaikutusvaltaansa opettaakseen kiusaajalle rakentavampia tapoja käsitellä vihaa ja turhautumista. Vanhemmille ja opettajille tällainen liittolainen on kullanarvoinen.