Vanhemmat kysyvät minulta usein: “Miten saamme lapsemme pidettyä kurissa?” Toisinaan kuitenkin vaikuttaa siltä, että he sekoittavat kurinpidon ja lapsen ohjaamisen. Taaperoikäisen lapsen vanhemmat käyttävät useimmiten kahta lapsen käyttäytymiseen liittyvää menettelytapaa: ohjaamista ja kurinpitoa. Esimerkki ohjaamisesta on lelujen ottaminen mukaan ravintolaan lapsen ajankuluksi. Ohjaamista on myös samanlaisena toistuvan nukkumaanmenorituaalin noudattaminen. Ohjaamista voi soveltaa myös kysymällä lapselta: “Haluatko muroja vai kaurapuuroa?” Kumpikin vaihtoehto sopii äidille mainiosti, mutta hän haluaa antaa lapselle vaikutelman, että tämä saa päättää itse. Näiden taaperovuosien aikana vanhemmat soveltavat enimmäkseen ohjaamista ja kurinpidon osuus on vähäinen. Kurinpito on kyseessä silloin, kun isä tai äiti osoittaa rangaistavan käytöksen seuraukset. Eräiden kurinpitomenetelmien harkittu käyttö tässä iässä ei ole pahitteeksi. Tässä viisi menetelmää, jotka monet vanhemmat ovat havainneet hyödyllisiksi.
Lelujen ottaminen pois
Jos lapsi käyttää jatkuvasti lelua väärin, ota lelu pois. Palauta se muutaman minuutin kuluttua ja sano: “Leiki nyt kiltisti.” Mikäli lapsi kieltäytyy edelleen leikkimästä kiltisti, ota lelu pois loppuaamun tai -iltapäivän ajaksi.
Äidin huomion menettäminen
Toisinaan voit muuttaa taaperosi käytöstä siirtämällä hänet pois läheisyydestäsi. Kun taapero on tehnyt jotain pahaa, nosta hänet ylös ja laita hänet vaikkapa leikkikehään. Tästä on hyötyä silloin kun taaperosi lyö tai puree sinua, sylkee tai vetää sinua hiuksista. Monet vanhemmat erehtyvät piiskaamaan lasta tai läpsäyttämään häntä kädelle rangaistukseksi aggressiivisesta käytöksestä. Kaksivuotiaan lapsen lyöminen aggressiivisen käytöksen johdosta on kuitenkin tehotonta ja hämmentää lasta. Parempi menettelytapa on osoittaa taaperolle, että lyöminen tms. johtaa äidin huomion menettämiseen viiden minuutin ajaksi. Ota viiden minuutin kuluttua taaperosi syliin, halaa häntä ja sano: “No niin. Ei saa purra. Ollaan kiltisti.” Jouduttuaan pois äidin huomion keskipisteestä taapero vähitellen tajuaa, että lyöminen, potkiminen ja pureminen eivät ole hyväksyttävää käytöstä.
Nurkkaan jäähylle
Kurinpitomenetelmiin kuuluu myös lapsen pistäminen jäähylle. Tämä tarkoittaa, että isä tai äiti tarttuu lasta käsistä, kävelee hänen takanaan nurkkaan ja seisoo siellä lapsen kanssa minuutin tai pari. Taaperot eivät pidä tästä, ja vanhemman täytyy pitää kiinni lapsen käsistä koko ajan. Itse suosin leikkikehää, mutta osa vanhemmista käyttää mieluummin tätä menetelmää.
Palkitse hyvä käytös
Kaikki saavat mielellään palkintoja, eivätkä taaperot ole mikään poikkeus. Hyvä kurinpitomenetelmä on siis lapsen hyvän käytöksen huomioiminen. Kehu tai halaa taaperoasi aina, kun hän muuttaa käytöstään parempaan suuntaan. Jos 2-vuotias Robert on lopettanut lampun heittelyn pallolla, isän tai äidin ystävällinen kommentti saattaa opettaa häntä käyttäytymään paremmin.
Ruokailu on päättynyt
On varsin tavallista, että taaperot leikkivät ruoallaan tai heittelevät sitä syöttötuolissa istuessaan. Mikäli tällainen käyttäytyminen jatkuu, isän tai äidin kannattaa siirtää ruoka pois minuutiksi tai pariksi. Nälkäinen lapsi osoittaa mieltään eikä todennäköisesti enää leiki ruoallaan kun se palautetaan hänelle. Kylläinen lapsi ei osoita mieltään, ja siitä voit päätellä, että lapsen ruokailu on päättynyt.
Kuten vanhemmat tietävät, taaperovaiheeseen kuuluu suorastaan alkukantainen käytös. Silloin kun taapero ei heittele ruokaa, hän heittelee lamppua pallolla, puree, lyö tai vetää hiuksista. Lohdutukseksi voin kertoa, että 3 – 3,5 vuoden iässä pienokaisen käytös on jo huomattavasti sivistyneempää. 5-vuotias on todennäköisesti vieläkin järkevämpi ja yhteistyöhaluisempi. Siihen saakka taaperoille voidaan opettaa sopivampaa käytöstä edellä mainituilla kurinpitomenetelmillä.
Kasvatusneuvomme ovat vain ehdotuksia. Suosittelemme kysymään myös terveydenhuoltoalan ammattilaisten mielipidettä. Jos kysymyksesi on kiireellinen tai se koskee jotakin sairautta, suosittelemme ottamaan välittömästi yhteyttä lääkäriin.