Aistit alkavat nyt toimia, joten pienokaisesi tutustuu maailmaan. Anna siksi paljon aistimuksia kahden kuukauden ikäiselle lapsellesi. Nauti sosiaalisten taitojen kehittymisestä, kuten ensimmäisestä hymystä!
osoittaa olevansa innostunut heiluttamalla käsiään ja jalkojaan
oppii, että tapahtumilla on seurauksensa
"Olen valinnut leluja, joissa on paljon värejä, muotoja ja ääniä. Huomasin heti Marcuksen syntymän jälkeen, että hän kiinnitti huomiota erilaisiin muotoihin. Sama jatkuu edelleen. Nyt hänen ollessaan kahden kuukauden ikäinen huomaan, kun hän näkee jotain itselleen uutta."
Hän voi hymyillä ja kujerrella ihmisille, kun hänelle puhutaan.
Hän osoittaa olevansa innostunut heiluttamalla käsiään ja jalkojaan.
Hän oppii, että tapahtumilla on seurauksensa.
Hän kääntyy kohti ääntä, mutta hän pystyy paikantamaan äänet vain edestään.
Hän voi alkaa miettiä, miksi asiat tapahtuvat.
Mobilet
Rainforest™ Peek-a-Boo Leaves Musical Mobile™
Precious Planet™ 2-in-1 Projection Mobile
Rainforest Dreams Mobile
Auta vauvaasi oppimaan lisää:
Musiikkia korville. Hyödynnä mobilesta kuuluva musiikki täysimääräisesti soittamalla sitä lapsellesi eri aikoina ja eri tilanteissa.
Laula tai hyräile mukana. Huomaa, että lapsesi äänenmuodostus kehittyy.
Mitä näet? Yritä katsoa mobilea lapsesi näkökulmasta. Vaihtele sen tai lapsen sijaintia, jotta näkymä muuttuu.
Yhteyden vahvistaminen. Jo pikkuvauva kuuntelee ääntäsi ja reagoi siihen. Kerro lapsellesi mobilesta: sen väreistä, liikkeistä ja hahmoista.
Vauvojen leikkimatot
Discover 'n Grow™ Kick & Play Piano Gym
Rainforest™ Melodies & Lights Deluxe Gym™
Auta vauvaasi oppimaan lisää:
Mitä näet? Laskeudu lattialle lapsesi tasolle, jotta huomaat, kuinka hän näkee yläpuolelle ripustetut lelut. Näin huomaat, mihin asentoon hänet kannattaa asettaa. Vaihtele lapsesi asentoa silloin tällöin, jotta näkymä muuttuu.
Leikkikää yhdessä, jotta viestintä kehittyy ja leikkiminen on hauskempaa. Valitse leikkimiselle oikea ajankohta: ei lapsen ollessa väsynyt, nälkäinen tai yli-innokas vaan silloin kun hän haluaa leikkiä. Huomaat sen kyllä. Jos lelu ei kiinnosta, hän sulkee silmänsä.
Kerro hänelle. Auta lastasi oppimaan sanojen ja toimintojen yhteyksiä. Liikuta osia ja kerro niistä hänelle: "Ravistele. Näetkö hassut pienet kasvot? Ne hymyilevät sinulle."
Hyräile tai laula leikkimatosta kuuluvan musiikin mukana. Osoita valoja. Mitä enemmän puhut pikkuisellesi ja saat hänet osallistumaan leikkiin, sitä enemmän nopeutat hänen kehitystään.
Lapset kehittyvät yksilöllisesti ja saavuttavat tärkeitä kehitysvaiheita eri aikoina. Tässä sivustossa mainitut ajankohdat ovat vain ohjeellisia. Jos mielessäsi on kysymyksiä lapsesi kehityksestä, ota yhteys terveydenhoidon ammattilaiseen.
Vauvahieronta
Keskimääräinen arvostelu
out of 4 vote(s)
Vauva reagoi kosketukseen välittömästi syntymänsä jälkeen. Vauvan ensimmäinen tervetulotoivotus on sinun kosketuksesi pitäessäsi häntä sylissäsi. Anna vauvalle hierontaa, niin hän saa nauttia sinun rauhoittavista käsistäsi toistuvasti.
Tarvikkeet
Peitto tai pyyhe
Vauvaöljyä tai sopivaa voidetta
Ohjeet
Levitä peitto tai pyyhe pehmeälle matolle.
Laske alaston vauva vatsalleen peitolle.
Kaada käsiisi hieman vauvaöljyä ja hiero niitä yhteen öljyn lämmittämiseksi.
Hiero vauvaa hellävaraisesti niskasta olkapäihin, käsivarsista käsiin, selästä pakaroihin ja jalkoihin ja aina jalkapohjiin asti. Hiero hellästi ja keyesti.
Käännä vauva selälleen ja toista sama hieronta. Ota lisää öljyä käsiisi.
Turvallisuus
Hiero kevyesti. Käytä vain öljyjä ja voiteita, joille vauva ei ole allerginen. Älä kosketa vauvan kasvoja, ettei öljyä tai voidetta joudu vauvan silmiin.
Päiväohjelmasi koostuu vauvan tarpeiden jatkuvasta huomioimisesta: ruokkimisesta, vaipanvaihdosta, leikkimisestä ja vauvan turvallisuuden varmistamisesta. Päivä- tai yöunien aikaan olet varmaan joskus kuunnellut sängyn vieressä vauvan hengitystä varm
Lisää
Millaiset asiat naurattavat vauvoja ja taaperoita?
Millaiset asiat naurattavat vauvoja ja taaperoita? Enimmäkseen samat asiat kuin aikuisiakin. Jopa 2 - 3 kuukauden ikäiset vauvat hymyilevät leveästi, jos katsot heitä silmiin ja hymyilet ja puhut heille. Jos lisäksi kutitat heitä tai heiluttelet heidän käsiään tai jalkojaan, he todennäköisesti nau
Lisää
Vaipanvaihdon muistilista
Alkuvaiheessa vauva tarvitsee kahdeksan vaipanvaihtoa joka päivä. Vaikka määrä pieneneekin seuraavien kolmen vuoden aikana, tulet todennäköisesti vaihtamaan noin 5 000 vaippaa.
Tarvikkeet:Hoitotaso (hoitopöytä, ainakin vyötärön korkeudelle ulottuva l
Lisää