 |
Nauti näistä leikeistä yhdessä 6 - 9 kuukautta vanhan lapsesi kanssa:
|
|
|
 |


 |
 |

  |
 Rumpu *
|
|
 |
 |
 Jo vauvasta lähtien pikkuihmisellä on käsitys rytmistä! Hän rakastaa hakkaamista, taputtamista ja äänten aikaansaamista. Voit käyttää niitä taitoja tehdäksesi hänestä amatöörilyömäsoittajan. Tässä muutamia tapoja, joilla voitte nauttia rummunlyönnin riemuista.

| Tarvikkeet: |
| • |
Syöttötuoli ja ruokataso
|
| • |
Puulusikka, pullasuti ja muita mahdollisia "kapuloita"
|
| • |
Foliota, metallikattila, muovikulho, piirakkavuoka, sanomalehti ja muita lyötäviä esineitä
|
|
 |
 |
 • |
 Syy ja seuraus
|
 |
 |
 • |
 Kuuntelemisen taidot
|
 |
 |
 • |
 Rytmi ja koordinaatio
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Laita lapsi istumaan syöttötuoliinsa.
2.
Anna hänelle puulusikka ja näytä kuinka sitä voi paukuttaa ruokatasoon tai pöytään.
3.
Anna hänelle sitten pullasuti tai mikä hyvänsä muu "rumpukapula", yksi kerrallaan.
4.
Tarjoa hänelle sitten erilaisia esineitä rummuiksi kattilasta piirakkavuoan kautta sanomalehteen.
5.
Laita korvatulpat korviisi päänsäryn välttämiseksi (vitsi, vitsi!)
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Katso, ettei vauva lyö itseään tai muita kapuloillaan.
|


 |
 |

  |
 Missä isä/äiti on? *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Vauvat pitävät vieteriukkoleluista, mutta leikistä tulee vielä hauskempi, kun isästä tai äidistä tulee vieteriukko/-akka! Tarvitset vain etsiä suurensuuri laatikko ja voit ilahduttaa vauvaa suurensuurella yllätyksellä.

| Tarvikkeet: |
| • |
Suuri laatikko
|
| • |
Sinä itse
|
|
 |
 |
 • |
 Ennakointi ja yllätys
|
 |
 |
 • |
 Tunteiden ilmaisu
|
 |
 |
 • |
 Esineen pysyvyys
|
 |
 |
 • |
 Sosiaalinen vuorovaikutus
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Hanki niin iso laatikko, että mahdut sen sisään. Kanna laatikko olohuoneeseen ja mene sen sisään.
2.
Pyydä toista vanhempaa tuomaan vauva huoneeseen ja kysymään "Missä isä/äiti on?"
3.
Pienen ihmettelyn jälkeen laatikossa oleva vanhempi voi pompata ulos.
4.
Vaihtakaa vanhempien paikkaa ja leikkikää uudelleen.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Tule esiin hitaasti ja vähin äänin, ettei vauva säikähdä sinua! Tarkoitus on ilahduttaa ja yllättää, ei kauhistuttaa häntä!
|


 |
 |

  |
 Lumielämys *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Kun vauva oppii tuntemaan erilaisia rakenteita ympäristössään, voit lisätä hänen kokemuspiiriinsä uusia asioita. Tässä leikissä voit käyttää oikeaa lunta.

| Tarvikkeet: |
| • |
Puhdasta lunta
|
| • |
Syöttötuoli ja ruokailutaso
|
| • |
Pyyhe
|
|
 |
 |
 • |
 Kognitiiviset taidot
|
 |
 |
 • |
 Hienomotorinen kehitys
|
 |
 |
 • |
 Lumen ominaisuudet: miltä se tuntuu, rakenne, lämpötila
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Kerää ulkoa puhdasta lunta.
2.
Laita lapsi istumaan syöttötuoliin ja kiinnitä ruokailutaso.
3.
Laita kupillinen lunta vauvan eteen.
4.
Anna vauvan tutustua lumen ominaisuuksiin käsillään ja suullaan.
5.
Jos vauva ei halua koskea lumeen, näytä hänelle kuinka tällä oudolla, kylmällä tavaralla voi leikkiä.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Ota ulkoa vain puhdasta lunta, koska osa siitä menee varmasti vauvan suuhun.
|


 |
 |

  |
 Puristelua *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Vauvan karkeamotoriset taidot kehittyvät näihin aikoihin, mutta hän parantaa samalla hienomotorisia taitojaan pienten sormien tutkiessa mm. lämpötilojen, rakenteiden ja pintojen maailmoja.

| Tarvikkeet: |
| • |
Joukko erilaisia puristeltavia esineitä, kuten muovailuvahaa, savea, vaahtokarkkeja, pesusieniä, stressipalloja jne.
|
| • |
Syöttötuoli
|
|
 |
 |
 • |
 Luokittelutaidot
|
 |
 |
 • |
 Kognitiivinen kehitys
|
 |
 |
 • |
 Aisteihin tutustuminen/tunto
|
 |
 |
 • |
 Hienomotorinen kehitys
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Kerää erilaisia puristeltavia esineitä ja muutama sellainen, jotka tekevät äänen.
2.
Laita vauva istumaan syöttötuoliin.
3.
Laita hänen eteensä yksi puristeltava esine ja anna vauvan tutkia sitä. Kannusta vauvaa puristelemaan sitä ja kokeilemaan sen rakennetta, vastusta, lämpötilaa jne.
4.
Vaihda muutaman minuutin päästä hänen eteensä toinen puristeltava esine.
5.
Toista kunnes vauva on tutustunut kaikkiin puristeltaviin esineisiin.
6.
Laita esineet pieniin, ohuisiin sukkiin, ettei vauva näe niitä. Laita kaikki esineet hänen eteensä ja anna vauvan tutkia niiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia sukkien läpi.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Valvo vauvaa koko ajan ja varmista, ettei hän laita esineitä suuhunsa.
|


 |
 |

  |
 Mihin se meni *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Leikkikää kiehtovaa “Mihin se meni?” -leikkiä vauvan kanssa. Pane lelu katoamaan hänen silmiensä edessä. Hän saattaa oivaltaa piankin mistä on kysymys ja ymmärtää, ettei lelu mihinkään kadonnut vaan on vieläkin sinun kädessäsi.

|
 |
 |
 • |
 Kognitiiviset taidot
|
 |
 |
 • |
 Silmän ja käden koordinaatio
|
 |
 |
 • |
 Esineen pysyvyys
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Etsi kirkasvärinen, lapselle mieluinen lelu, joka mahtuu hyvin kätesi sisään.
2.
Laita vauva selinmakuulle ja näytä lelu hänelle.
3.
Anna vauvan pidellä lelua hetki ja tutkia sitä.
4.
Ota lelu hellävaraisesti häneltä ja laita se kämmenellesi.
5.
Sulje molemmat kätesi ja näytä vauvalle yhteen puristetut nyrkkisi.
6.
Kysy häneltä “Mihin se meni?”
7.
Kun vauva näyttää hämmästyneeltä, avaa nyrkkisi ja näytä lelu hänelle sanoen “Tässä se on!”
8.
Toistakaa samaa temppua leluja vaihdellen. Vaihda myös kättä yllätysten lisäämiseksi.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Älä valitse liian pientä lelua tukehtumisvaaran välttämiseksi.
|


 |
 |

  |
 Kokeile, maista, haista *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Vauvan elinympäristö tarjoaa runsaasti virikkeitä kaikille hänen viidelle aistilleen. Tuo vauvan tutkittaviksi mahdollisimman paljon mielenkiintoisia esineitä.

| Tarvikkeet: |
| • |
Erilaisia lempiruokia
|
| • |
Syöttötuoli
|
| • |
Muovinen suoja lattialle
|
|
 |
 |
 • |
 Tietoisuus ympäristöstä
|
 |
 |
 • |
 Hienomotorinen kehitys
|
 |
 |
 • |
 Tutkiminen
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Valmistele joukko mielenkiintoisia ruokia vauvan kosketeltavaksi, maistettavaksi ja haistettavaksi, vaikkapa jugurttia, muroja, puuroa, spagettia, kutakin hyvin pieni määrä.
2.
Laita lattian suojaksi muovisuoja ja nosta syöttötuoli sen päälle.
3.
Laita vauva istumaan syöttötuoliin ja anna hänelle yksi kappale yhtä ruokaa kerrallaan.
4.
Anna vauvan tutkia ruokaa käsillään ja suullaan.
5.
Ota ruoka pois ja anna toine tilalle.
6.
Katso vauvan ilmeitä hänen tutkiessaan jokaista uutta ruokaa. Nimeä jokainen ruoka ja kuvaile niitä.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Valvo vauvaa koko ajan, ettei hän tukehdu.
|


 |
 |

  |
 Kun kellot lyö *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Tässä kuurupiilon musikaalisessa versiossa vauvan on etsittävä piilotettuja kelloja. Se ei ole kovin vaikeaa: hänen tarvitsee vain kuunnella kellojen sointia ja paikallistaa ne.

| Tarvikkeet: |
| • |
Pehmeä lelu, jonka sisällä on kello, tai kelloista tehty rannekoru.
|
| • |
Erilaisia piilopaikkoja, kuten pehmeiden lelujen ja peittojen aluset
|
|
 |
 |
 • |
 Syy ja seuraus
|
 |
 |
 • |
 Kognitiivinen kehitys
|
 |
 |
 • |
 Kuuntelemisen taidot
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Etsi kellollisia leluja tai tee kelloista rannekoru. Varmista kuitenkin ensin, että kellot ovat niin isoja, ettei lapsella ole vaaraa tukehtua niihin.
2.
Laita vauva istumaan lattialle ja siirtele hänen ympärilleen monta hyvää piilopaikkaa, kuten pehmeitä leluja ja peittoja.
3.
Pidä kelloja ylhäällä vauvan näkyvillä ja soita niitä niin, että vauva kuulee niiden äänen.
4.
Piilota kellot vauvalta salaa.
5.
Kysy vauvalta “Missä kellot ovat?”
6.
Nosta yksitellen kellojen päällä olevia esineitä ravistellen niitä sen verran, että kellot soivat, mutta älä anna vauvan nähdä kelloja.
7.
Katso vauvan ilmeiden muuttuvan kun saat kellot soimaan.
8.
Nosta kellot esiin ja sano “Tuolla ne kellot ovat!”
9.
Leikkikää uudelleen eri piilopaikkoja käyttäen.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Varmista, että kellot on kiinnitetty johonkin niin, ettei vauvan ole mahdollista nielaista niitä.
|


 |
 |

  |
 Eläintarhassa *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Kun lapsi opettelee puhumaan, hän rakastaa erilaisten äänten tuottamista. Voitte tehdä mielikuvitusmatkan eläintarhaan ja oppia eläimistä samalla, kun kehität lapsen kuuntelemisen ja kielen taitoja.

| Tarvikkeet: |
| • |
Pehmoeläimiä tai isoja eläinkuvia
|
| • |
Sitteri tai muu istuin
|
| • |
Sinun äänesi
|
|
 |
 |
 • |
 Äänen tunnistus
|
 |
 |
 • |
 Luokittelutaidot
|
 |
 |
 • |
 Kielen kehitys
|
 |
 |
 • |
 Sosiaalinen vuorovaikutus
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Kerää joukko pehmoeläimiä tai isoja kuvia eläimistä.
2.
Laita lapsi istumaan sitteriin tai muuhun sopivaan istuimeen ja istu häntä vastapäätä.
3.
Nosta pehmoeläin tai eläinkuva omien kasvojesi viereen niin, että lapsi voi nähdä sinun suusi, ja tee sitten sen eläimen ääntä.
4.
Anna lapselle mahdollisuus matkia sinun tekemääsi ääntä ja toista se.
5.
Nosta ylös seuraava eläin tai kuva ja tee sille kuuluva ääni.
6.
Tee samoin kaikkien eläinten tai kuvien kohdalla.
7.
Nosta eläimet tai kuvat uudelleen ylös, mutta tällä kertaa pidä pieni tauko ennen äänen tekemistä, jotta lapsi pystyy ennakoimaan ääntä.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Älä tee liian kovia ääniä, ettet pelästytä lasta.
|


 |
 |

  |
 Iloinen *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Vauva kokee erilaisia tunteita ilosta suruun ja suuttumukseen, jopa syyllisyyteen ja ylpeyteen. Tämän leikin avulla autat häntä ilmaisemaan myönteisiä tuntemuksia samalla, kun hän opettelee tuntemaan ruumiinosiaan.

| Tarvikkeet: |
| • |
Sitteri
|
| • |
Sinun ruumiinosasi
|
| • |
Sinun äänesi
|
|
 |
 |
 • |
 Koordinaatio ja jäljittely
|
 |
 |
 • |
 Tunteiden ilmaisu
|
 |
 |
 • |
 Karkea- ja hienomotorinen kehitys
|
 |
 |
 • |
 Kielen kehitys
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Laita lapsesi istumaan sitteriinsä lattialle.
2.
Laula "Jos sul lysti on" ja liikuta vuorossa olevaa vauvan ruumiinosaa laulaessasi.
Jos sul lysti on Jos sul lysti on, niin kätes yhteen lyö. Jos sul lysti on, niin kätes yhteen lyö. Jos sul lysti on ja tiedät sen, niin varmaan myöskin näytät sen. Jos lysti on, niin kätes yhteen lyö.
3.
Laula uudelleen vaihtaen kohdan "kätes yhteen lyö" muiden ruumiinosien liikkeisiin.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Liikuta vauvan ruumiinosia hellävaraisesti, ettet satuta häntä.
|


 |
 |

  |
 Uppoaa tai kelluu *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Kun vauva alkaa ymmärtää kuinka maailma toimii, voit auttaa häntä oppimaan asioiden luokittelua samankaltaisten ominaisuuksien mukaiseen järjestykseen. Tässä ikävaiheessa eroavaisuudet ja samankaltaisuudet ovat hänen mielestään suorastaan maagisia, mutta pian hän oppii, että kaikelle on ihan järkeenkäypä selitys.

| Tarvikkeet: |
| • |
5 uppoavaa esinettä, esimerkiksi painavia leluja, lusikoita, täysi tuttipullo, avainrengas jne.
|
| • |
5 kelluvaa esinettä, esimerkiksi saippua, muovileluja, hiusharja, pesusieni jne.
|
| • |
Vauvan kylpyamme
|
|
 |
 |
 • |
 Orastavat tutkimukset tieteen parissa
|
 |
 |
 • |
 Luokittelutaidot
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Täytä vauvan kylpyamme lämpimällä vedellä ja laske vauva hellävaraisesti veteen.
2.
Laita ammeeseen yksi kelluva esine ja sano “Se kelluu!”
3.
Laita sitten ammeeseen uppoava esine ja sano “Se uppoaa!”
4.
Vaihda esineitä pitääksesi yllä vauvan mielenkiintoa ja anna hänen sitten itse pudottaa esineet veteen.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Älä koskaan jätä vauvaa yksin veteen tai veden lähelle.
|


 |
 |

  |
 Tasapainoileva vauva *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Tasapaino on vauvalle kova haaste. Ensin on vaikeata saada tasapainoon edes suurta päätä, mutta pian hän jo nauttii haastavista tasapainoleikeistä!

| Tarvikkeet: |
| • |
Pieni pyyhe
|
| • |
Sinun jalkasi
|
|
 |
 |
 • |
 Tasapaino
|
 |
 |
 • |
 Luottamuksen lisääminen
|
 |
 |
 • |
 Sosiaalinen vuorovaikutus
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Laita pieni pyyhe reidellesi pehmusteeksi vauvalle.
2.
Istuta vauva reidellesi kasvot itseesi päin.
3.
Kannattele vauvaa ensin käsivarsista ja siirrä sitten otteesi hänen sormiinsa. Pidä kiinni kevyesti.
Kun tasapainottelet vauvaa reidelläsi, liikuttele jalkaasi hitaasti.
4.
Yritä päästää irti ensin yhdestä kädestä ja sitten toisesta, mutta ole kuitenkin koko ajan valmiina ottamaan uudelleen kiinni jos se on tarpeen.
5.
Käännä vauva selin itseesi ja leikkikää sitten uudelleen.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Ole aina valmiina nappaamaan vauvasta kiinni, kun hän menettää tasapainonsa.
|


 |
 |

  |
 Tunnelimatka *
|
Takaisin ylös |
 |
 |
 Kun vauva alkaa liikkua ympäri huonetta, tee liikkumisesta hauskempaa rakentamalla kulkureitille tunneli. Hän löytää uuden tavan liikkua ja tunnelin päässä odottaa kiva yllätys! Tarvitset vain ison laatikon.

| Tarvikkeet: |
| • |
Pahvilaatikko, joka on vähän isompi kuin vauvan ruumis
|
| • |
Pieni vauvan peitto
|
|
 |
 |
 • |
 Kognitiiviset/ajattelun taidot
|
 |
 |
 • |
 Syvyyden käsitys
|
 |
 |
 • |
 Esineen pysyvyys
|
 |
 |
 • |
 Ongelmanratkaisu
|
 |
 |
|
 |
 |
 |
Ohjeet: 1.
Etsi sopiva laatikko. Leikkaa pohja ja kansi pois, jolloin muodostuu tunneli.
2.
Laita vauva lattialle tunnelin toiseen päähän.
3.
Asetu itse tunnelin toiseen päähän ja kutsu sieltä vauvaasi. Yritä saada hänet tulemaan laatikon sisään ja jos hän tarvitsee apua, vedä hänet hellävaraisesti tunnelin läpi.
4.
Toistakaa useita kertoja.
5.
Laita peitto sinun päähäsi tunnelia, ettei vauva näe sinua, ja vedä sitten vauva tunnelin läpi omalle puolellesi.
|
 |
 |
 |
Turvallisuus:
Älä valitse liian pientä laatikkoa äläkä jätä vauvaa yksin laatikkoon, ettei häntä ala pelottaa.
|
 Takaisin ylös

|
 |
     |
 |