3-4-vuotiaalle lapselle
  • Hän nostelee jalkojaan korkealle hyppiessään ja pomppiessaan ja taivuttaa polviaan tullessaan alas.
  • Hän rakastaa juoksemista ja takaa-ajamista ja kaatuu harvoin. Hän ei mielellään ole paikallaan.
  • Lentopallo, hippa ja pallon potkiminen parantavat hänen tasapainosaan ja koordinaatiota.
  • Hän heittää palloa lyhyen matkan. Hän saa kopin isosta pallosta, jos se heitetään suoraan hänen käsiinsä.
  • Hän ymmärtää, että hänen piirustuksensa voivat jo muistuttaa kasvoja tai ihmisiä ja alkaa jäljitellä niitä tarkoituksellisesti.
  • Hän voi pyöritellä muovailuvahan pätkiä, tehdä siitä palloja ja makkaroita ja yhdistellä niitä muodostaakseen ihmishahmoja.
  • Hän alkaa muuntaa raapustuksiaan kirjoitukseksi.
  • Hän teeskentelee usein olevansa joku muu ja pukeutuu mielellään erilaisiin asuihin.
  • Hän kuulee mielellään ystävistään ja sukulaisistaan ja haluaa kuulla, että monet ihmiset rakastavat häntä.
  • Hän osaa verrata itseään muihin.
  • Hän alkaa osoittaa sympatiaa ja empatiaa tarinoiden hahmoille.
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Mielikuvitus on täydessä vauhdissa ja tähän vaiheeseen sopivatkin hyvin mukaan otettavat lelukokonaisuudet, jotka innostavat lasta mielikuvitukselliseen leikkiin samalla jäljitellen oikean elämän tapahtumia ja tilanteita.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
  • Jos tilaa riittää, voit laittaa nukkekodin sellaiseen paikkaan, mistä sitä ei tarvitse siirtää takaisin varastoon, kun leikki loppuu siltä päivältä. Nukkekotileikit on juuri sellainen leikki, jonka ääreen pienet tytöt mielellään palaavat päivästä toiseen. Lelun näkeminen herättää mielenkiinnon uudelleen ja leikki voi jatkua siitä, mihin edellisellä kerralla jäi.

  • Jos lapsella on nukkekotiin sopivia muita leluja, voitte yhdessä lisätä näitä nukkekotileikkiin. Jäätelökioski tai leikkikenttä sopii hyvin nukkekodin jatkeeksi ja niistä voi vaikka muodostaa pienen kaupungin. Joillakin nukkekotikokonaisuuksilla voi leikkiä myös pöydän päällä tai niitä voi ottaa mukaan ja jatkaa leikkiä myös muualla kuin kotona.

  • Kun yhdistät lapsen leikin tapahtumat hänen kokemiinsa oikean elämän tapahtumiin, lisäät samalla mielenkiintoa leikkiin. Voitte puhua mahdollisesti pihallanne vierailevasta jäätelöautosta ja jos teillä päin ei sellaista näy, niin voit kysyä mistä hän mieluimmin ostaa jäätelöä.

  • Lelukokonaisuudet ovat mainioita keskustelun avausaiheita. Voitte puhua oikean elämän tilanteesta, joka voisi tapahtua myös hänen leikkimaailmassaan: "Miten aiot panna tuon vauvan nukkumaan?" tai "Mitä me voisimme tehdä leikkikentällä?"

  • Jos lapsi leikkii yksin, pyydä häntä kertomaan sinulle tarina siitä, mitä hänen leikkimaailmassaan tapahtuu. Tämä auttaa häntä pukemaan sanoiksi mielikuvitusajatuksensa ja lisää itseluottamusta kertoa asioita ääneen muille. Voitte myös luoda yhdessä leikin ja näytellä siihen kuuluvat osat vuorotellen.
Takaisin ylös
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Väkivallattomat ja aktiiviset leikit, jotka työllistävät mielikuvitusta, edistävät yhteistyötä, joukkuepeliä ja muiden kunnioittamista. Kun lapsi miettii tapoja, joilla tarinan sankari voisi auttaa muita, hän harjoittaa ongelmanratkaisutaitojaan.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
  • Yritä löytää leikeille sellainen paikka, mistä lelukokonaisuutta ei tarvitse heti leikin päätyttyä kerätä pois. Pidä mielessä, että lapsen leikkimaailma voi olla hänelle hyvinkin todellinen. Jos leikit voi jättää levälleen, palata myöhemmin rakentelemaan lisää ja luoda kokonaisia tarinoita leikkien ympärille, sitä parempi.

  • Kun siivousaika lähestyy, pyri olemaan luova pyytäessäsi lasta mukaan auttamaan: "Tilataanpa erikoissiivousryhmä tänne. Alueen yli on pyyhkäissyt hirmumyrsky ja siellä tarvitaan meidän apuamme!"

  • Kun lapsi on tutustunut lelun kaikkiin puoliin ja osa-alueisiin, voit auttaa menemällä mukaan toimintaan. Jos lelu sisältää tehtäviä tai käsikirjoituksen, ne voivat olla hyviä tarinan aloituksia lapselle tai sitten voitte luoda yhdessä omia tehtäviänne ja tarinoitanne.

  • Tutkimukset ovat osoittaneet, että kun lelut pohjautuvat johonkin, mikä auttaa lapsia hahmojen piirteitä johonkin kokemaansa, he käyttävät kaikkea sitä tietoaan ja taitoaan leikin rikastuttamiseksi. He muistavat esimerkiksi televisiosta näkemänsä seikkailut ja pelastusoperaatiot ja voivat rakentaa leikkiensä tehtävät ja jännittävät tarinat niiden teemojen ympärille.

  • Hanki esimerkiksi palomiehistä ja poliiseista kertovia kirjoja. Voitte käydä vierailulla palo- tai poliisiasemalla ja lapsi saattaa jopa vähän jutella "poliisisedän" kanssa. Jos hän ymmärtää, että palomiehet ja poliisit auttavat muita, voit suhtautua luottamuksella siihen, että lapsi uskaltaa pyytää apua mahdollisessa oikeassa hätätilanteessa.

  • Osoita lapselle oikeita sankareita naapurustossanne, maassanne tai maailmanlaajuisesti. Lapsi on vielä nuori tietämään oikeasti ajankohtaisista tapahtumista, mutta muista silti kuinka paljon vaikutteita lapset imevät kuuntelemalla uutisia tai aikuisten keskusteluja.

  • Puhu muiden auttamisen ja urheuden tärkeydestä. Kysy lapselta ketkä ovat hänen sankareitaan.

  • Jotkut lapset käyttävät leluhahmojaan käydessään läpi kokemiaan pelkoja. Kuuntele mitä lapsesi puhuu leikkiessään ja pyri olemaan tietoinen tilanteista, joita hän luo leikin aikana.
Takaisin ylös
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Lelut, joissa on hahmoja, ajoneuvoja ja realistisia osia, antavat lapselle puheenaiheita ja innostavat pieniin leikkinäytelmiin, kannustaen näin sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Lapsi on iässä, jossa hän haluaa palavasti oppia lisää.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
  • Ehkä lapsellasi on leikkitalli. Kysy häneltä, "Mitä hevoset syövät?", "Missä ne nukkuvat?" tai "Voinko minä ratsastaa hevosella joskus?" Hän on kiinnostunut yksityiskohdista ja voit auttaa häntä oppimaan siitä, kuinka hevosia hoidetaan ja kuinka ne kengitetään jne. Tehkää yhdessä omaa pientä tutkimustyötä. Käytä mahdollisimman paljon oikeita nimiä, kun kuvailet hevosia. Puhukaa erilaisista hevosroduista ja niiden ulkonäöstä.

  • Jos lapsi on kiinnostunut jostain tietystä eläimestä, ammatista tai teemasta, tyydytä hänen uteliaisuuttaan yksityiskohdilla, jotka vastaavat hänen mitä- ja miksi-kysymyksiinsä ja auttavat kehittelemään monipuolisempia ja luovempia leikkiejä. Käykää yhdessä kirjastossa lainaamassa häntä kiinnostavaa aihetta käsitteleviä kirjoja. Tutkikaa aihetta myös internetistä. Voitte lisäksi käydä vaikkapa hevosurheilutapahtumassa.

  • Kun sinä ja lapsesi panette mielikuvituksenne työskentelemään yhdessä, yllätyt, kuinka paljon realistisemmiksi ja hauskemmiksi leikkinne tulevat. Jos lapsella on lääkärin leikkivälineet, voit nimetä jonkun nurkkauksen tai alueen lääkärin huoneeksi tai sairaalaksi. Tehkää yhdessä ovikyltti "Lääkärin vastaanotto". Pyytäkää potilaita tulemaa vastaanotolle (nuket ja pehmoeläimet ovat aina lääkärintarkastuksen tarpeessa). Laita odotushuoneeseen lehtiä ja tuoli ja vastaanottovirkailijan pöydälle leikkipuhelin. Varatkaa lääkärin pöydälle muistilappuja, joihin lääkäri voi kirjoittaa reseptejä.

  • Jos lapsi tarvitsee hieman kannustusta leikin aloittamiseen, voit esittää vastaanottovirkailijaa tai hoitajaa ja ehdota joitakin terveysongelmia lääkärin ratkaistaviksi. "Rouva Jussila ei voi oikein hyvin. Voitko ottaa hänet vastaan nyt heti?"

  • Vuorotelkaa lääkärin ja hoitajan rooleissa. Muista kuunnella hänen sanomisiaan tarkkaan eri rooleissa, niin sinä ymmärrät lapsesi maailmaa paremmin ja hän saa jälleen lisää itseluottamusta!

  • Osoita lapselle joitakin esineitä ja asioita oikealla lääkärikäynnillä. Stetoskooppi ja verenpainemittari ovat mielenkiintoisia laitteita. Kotona viot selittää lapselle lisää niiden ja muiden tarvikkeiden ja välineiden käytöstä.
Takaisin ylös
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Mielikuvitusta kiihdyttävät lelut ovat välineitä, joilla lapsi luo ympärilleen leikkimaailman, jossa hän vastaa kaikista tapahtumista. Se puolestaan tekee kummia itsetunnolle ja itseluottamukselle!
GEOTRAX™ Rail & Road
Crosstown Express Lines™
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
  • Taattua hupia on luvassa, kun asetut itsekin lattialle leikkimään lapsen viereen. Tuo leikkiin mukaan vaikka lisää autoja ja ennen kuin huomaatkaan, on käynnissä kova kilvanajo!

  • Luo lapselle mielikuvitustilanteitä. Ehkä kilpa-auton on tehtävä varikkokäynti? Käytä lapsen työkalulelusettiä tai lapsenkin käytössä turvallisia aikuisten työkaluja korjaustöissä (vain valvovan silmän alla). Kerro lapselle työkalun nimi ja käyttötarkoitus. Puhukaa myös muiden työkalujen käyttötarkoituksista.
Takaisin ylös
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Lapsella on jo enemmän oikean elämän kokemuksia mistä ammentaa ja koko joukko suullisia ja motorisia taitoja. Hän nauttiikin saadessaan ilmaista itseään taiteen ja videon keinoin.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
  • Osoita aitoa kiinnostusta lapsen luomuksia kohtaan. Jos voit, keskeytä omat puuhasi ja keskity hänen töihinsä, kun hän sanoo "Hei, äiti! Katso mitä minä tein!" tai “Kuuntele millaisen laulun minä keksin!” Varaa yhteistä aikaa, jolloin voit keskittyä vain häneen. Pyydä häntä esittelemään omia töitään ja kehu hänen taitojaan.

  • Osaako hän kertoa sinulle miksi hän on tehnyt tietyn piirroksen? Tai miksi hän luulee oman musiikkinsa kuulostavan juuri sellaiselta? Kannusta häntä puhumaan ajatuksistaan ja tunteistaan.

  • Jos lapsella on oma kamera tai jos hän saa käyttää aikuisten kameraa, innosta häntä ottamaan kuvia patikkaretkeltä kokemuksen tallentamiseksi. Jos hänen lempikuvansa on digitaalinen, auta häntä muokkaamaan sitä vaikkapa lisäämällä tehosteita tai hauska digitaalinen rajaus.

  • Altista lapsi musiikille ja muille taidemuodoille elämän eri alueilla. Voitte mennä retkelle galleriaan tai ulos patsaita ja veistoksia katselemaan, mennä teatteriin tai lastenkonserttiin. Teittepä retken mihin hyvänsä, ota etukäteen selvää onko lapset otettu huomioon, niin pidät omalta osaltasi huolta siitä, että kokemus on myönteinen teille molemmille.
Takaisin ylös
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Kun lapsi osaa jo itse ajaa leluajoneuvoilla ja päättää itse mihin matka vie, se on tärkeä itseluottamuksen ja itsenäisyyden kehittymisessä. Kun lapsesi fyysiset taidot kehittyvät, kehittyy samalla ylpeyden tunne omista saavutuksista.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
  • Jos lapsesi ajaa ensimmäistä kertaa päältäajettavalla, paristokäyttöisellä ajoneuvolla, anna hänelle riittävästi opastusta liikkeellelähdöstä, pysähtymisestä ja ohjaamisesta. Säädä ajoneuvon ajonopeus alussa pienimmilleen.

  • Huolehdi siitä, että lapsen ajoalue on turvallinen ja siinä on riittävästi tilaa myös kääntymiseen. Opasta lasta aina suoraan ja varmista, että hän tietää, missä on turvallista ajaa ja missä ei.

  • Kun lapsi jo hallitsee ajamisen niksit, rakenna hänelle rata pihatielle tai pihaan. Aseta radalle tötteröitä tai yhdessä tekemiänne liikennemerkkejä (voit myös ostaa liikennemerkkejä Power Wheels -ajoneuvoihin). Kerro lapselle joistakin liikenteen perusmerkeistä ja -symboleista ja osoita hänelle myös oikeat liikennemerkit, kun autoilette tai ulkoilette yhdessä.

  • Jos lapsi käyttää ajoneuvoa yhdessä sisaruksen tai ystävän kanssa, kello voi olla hyvä apu tasamittaisten vuorojen määrittämisessä.

  • Etsi lapsen ajoneuvolle turvallinen pysäköintipaikka varastossa tai vajassa ja anna lapsen itse hoitaa ajoneuvon palautus sille määrättyyn paikkaan ajon päätyttyä.
Takaisin ylös
Kaikki lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja saavuttavat kehityksen virstanpylväät eri ikäisinä. Tällä sivustolla mainitut vaiheet ovat vain keskimääräisiä ja suuntaa antavia. Jos sinulla on kysyttävää lapsesi kehityksestä, käänny terveydenhoitopalvelujen tuottajasi puoleen.

FISHER-PRICEN YKSITYISYYDENSUOJA | FISHER-PRICE -KÄYTTÖEHDOT
Markkinoiltaveto
© 2009 Mattel, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.
Näiden sivujen käyttö edellyttää, että hyväksyt käyttöehtomme.