13 kuukauden ikään mennessä puolet lapsista kävelevät, mutta useimmat kaatuvat vielä jos rytmi rikkoutuu.
15 kuukauden ikäisenä hän alkaa kääntää rannettaan niin, että käsi kääntyy käsivarresta riippumattomalla tavalla.
Hän tutkii esineitä aiempaa tarkoituksellisemmin ja tarkemmin.
Hän osaa yhdistää kaksi ajatusta laatiakseen suunnitelman.
Hän alkaa käyttää esineitä tarkoituksenmukaisella tavalla: hän halaa nallekarhuja ja tietää, mitä leluissa olevien nappuloiden painamisesta seuraa.
Hän sanoo ensimmäisen sanansa (milloin tahansa 8 kuukauden iästä alkaen). Ensimmäiset sanat liittyvät yleensä esineisiin: kissa ja koira ovat suosittuja, samoin kuin ruokaan liitettävät äänet kuten: "Nam".
Palapelit, joissa on nupit tarttumista varten tai vain muutamia isoja paloja
Pieni kiipeilyteline
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Kun lapsella on jo hyvä tasapaino, työnnettävä tai vedettävä lelu tarjoaa hänelle uusia fyysisiä haasteita. Kävelyn harjoittelu lisää itseluottamusta ja vasta liikkumaan oppineet lapset haluavat kuljettaa mukanaan jotakin omaansa.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
Tee lapsen kulkuväylälle runsaasti vapaata tilaa ja muista antaa runsain mitoin myönteistä palautetta hänen yrityksistään ja uusista tasapainottelu- ja kävelytaidoistaan. Muistutus turvallisuudesta: älä koskaan pidennä lelun vetonarua äläkä sido sitä lapsen ranteen ympäri.
Jos lelu soittaa musiikkia, kehitä lapsen kielellisiä taitoja ja opeta häntä pitämään musiikista laulamalla laulujen mukana tai keksimällä omat sanat.
Järjestä leikkiparaati, niin lapsi varmasti seuraa jalanjäljissäsi lelua perässään vetäen! Näytä lapselle marssimisen mallia ja rohkaise häntäkin nostamaan polviaan mahdollisimman ylös! Lue askelille tahtia, kaikki pitävät paraateista!
Musiikkileikin jatkoksi voit lisätä paraatiin soittimia. Tee purkeista ja kulhoista rumpuja. Musiikin liittäminen liikkumiseen auttaa lapsia sisäistämään kokemansa ja oppimansa.
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Tukeva päältäajettava lelu on täynnä hupia ja haasteita. Se myös harjoittaa tasapainoa. koordinaatiota ja muita fyysisiä taitoja. Se voi synnyttää uusia mielikuvituksellisia leikkejä, kun lapsi leikkii olevansa aikuinen ja ajavansa oikealla mopolla, mönkijällä, autolla tms. Lisää kulkupeliin paristot ja tuplaa hupi!
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
Siihen asti kun lapsi alkaa luottaa täysin omaan tasapainoonsa ja koordinatioonsa, hän saattaa tarvita apua kyytiin kiipeämisessä ja pois nousemisessa. Puhu hänelle erittäin kannustavasti siitä, kuinka hänestä pian tulee iso tyttö/poika ja kuinka hän sitten osaa itse tehdä niin monta asiaa. Hän tulee varmasti viettämään runsaasti aikaa kyytiin kiipeämisen ja pois nousemisen harjoittelussa, joten muista pitää lattia vapaana ajoneuvon ympärillä.
Kun lapsi on valmis ajamaan lelulla, vahvista hänen ymmärrystään syyn ja seurauksen suhteesta sanomalla "aja" ja "seis" kun lapsi painaa nappia ja ottaa sitten sormensa pois tai kun sinä työnnät ajoneuvoa ja sitten pysäytät sen.
Käytä sanoja kuvailemaan hänen toimintaansa, niin vahvistat hänen käsitystään sanojen yhteydestä asioihin ja toimintaan.
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Kun esität oppimisen lapselle hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla, lapset kiinnostuvat enemmän ja haluavat mukaan mukavaan puuhaan. Varhaista oppimista tukevat lelut auttavat ajattelutaitojen kehittymistä ja kasvattavat sanavarastoa.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
Tällaiset lelut tutustuttavat lapsen oppimisen peruspalikoihin, sellaisiin yksinkertaisiin käsitteisiin kuin kirjaimet, numerot, muodot ja värit. Käyttäkää näitä käsitteitä keskustelun ja leikin aiheina ja yhdistäkää niitä vauvan elämän muihin osiin, niin käsitteet tulevat tutummiksi. “Se on numero viisi. Janne on 5-vuotias.”
Jos lelu liikkuu, työnnelkää sitä edestakaisin toisillenne. Tutustutat vauvan vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön: “Minä työnnän tämän sinulle, työnnä sinä takaisin minulle.”
Lisää leikin kiinnostavuutta leikkimällä kirjain- tai numeroleikkejä. Valitse kirjain ja etsi huoneesta jotain, mikä alkaa sillä kirjaimella. Sano kirjaimen nimi ja esineen nimi vauvalle: “Se on K. K niin kuin kirja.” Syvennät hänen oppimistaan, vaikka varsinaisen kirjainten ja numeroiden opettelun voitkin jättää myöhemmäksi.
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Lelukokonaisuudet, joissa on joku tietty teema, tuovat suuren maailman lapsen tasolle ja antavat hänelle mahdollisuuden tehdä päätöksiä, kontrolloida tapahtumia, käyttää mielikuvitustaan ja parantaa itseluottamustaan.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
Monilla lelukokonaisuuksilla on tietty teema. Jos teillä on maatila-aiheinen kokonaisuus, lue lapselle kuvakirjoja maatilan elämästä, eläimistä ja eri viljalajeista, joita siellä viljellään. Puhukaa siitä, mitä maanviljelijä tekee maatilallaan ja kuinka tärkeää on, että maatilat tuottavat meille ruokaa. Tässä iässä lapsi ei vielä ymmärrä kaikkea mitä hänelle kerrot, mutta istutat jatkuvasti siemeniä, joiden satoa korjataan myöhemmin.
Jos sinulla on puutarha tai pieni kasvimaa, kutsu pikkufarmari mukaan auttamaan istuttamisessa, rikkaruohojen poistamisessa tai sadonkorjuussa. Vaikka hän ei tekisi muuta kuin istuisi vierelläsi multaa möyhentäen, hän kokee tekevänsä jotain tärkeää ja sellainen kokemus auttaa hänätä ymmärtämään minkälaista työtä maanviljelijät tekevät.
Ehkä teillä onkin autokorjaamoaiheinen kokonaisuus tai nukkekoti. On olemassa valtava joukko kuvakirjoja, joissa opetellaan tunnistamaan erilaisia ajoneuvoja. Lainaa niitä kirjastosta ja kerro lapsellesi niistä hyvin erilaisista tehtävistä, joissa näitä erikoisajoneuvoja käytetään.
Tue lapsen tunnistustaitoja auttamalla häntä harjoittelemaan kuulemiensa äänten toistamista, Jos sinä näytät mallia, hän seuraa varmasti perässä. Haasta sitten hänen muistinsa ja ajattelunsa: näytä hänelle eläintä tai autoa ja pyydä häntä sitten tekemään sen ääni.
Autat lasta yhdistämään asioita, kun liität opeteltavan käsitteen johonkin hänen maailmansa ja kokemuspiirinsä asiaan. Yritä esimerkiksi näyttää lapselle oikeita eläimiä. Monissa eläinpuistoissa on maatilan eläimiä, joita lapset saavat käydä ihmettelemässä ja jopa taputtelemassa ja joissakin järjestetään lapsiryhmille omia tutustumiskäyntejä. Kun matkustatte seuraavan kerran autossa, osoita lapselle näkemäsi erilaiset ajoneuvot. Aina kun mahdollista, yhdistä käsitteet johonkin minkä lapsesi voi nähdä.
Työllistä ongelmanratkaisun ja ajattelun taitoja antamalla lapselle pieniä tehtäviä: "Pannaanpa kaikki eläimet yöksi omiin talleihinsa. Ovatko ne kaikki oikeissa paikoissa?"
Miksi vauvasi nauttii juuri tästä lelusta juuri nyt:
Todellisuuteen pohjautuvat lelukokonaisuudet innostavat lapsia ottamaan oikeassa elämässä näkemiään asioita ja tuomaan ne leikkeihinsä. Tässä vaiheessa, kun monet lapset ovat jättämässä taakseen sormella osoittamisen ja siirtymässä sanojen käyttöön, lelukokonaisuudet ovat hyviä kieliosaamisen rakentamisen yllykkeitä.
Mitä voit tehdä auttaaksesi vauvaasi oppimaan uusia taitoja:
Istu alas ja katso lapsen leikkiä tämän lelun kanssa. Näet uudelleen näyteltyjä tilanteita omista tekemisistäsi. Älä ylläty, kun lapsi toistaa leikkiäidin suulla täsmälleen sinulta kuulemiaan fraaseja: "Nyt on nukkumaanmenoaika!" Seuraa, kuinka lapsi tulktisee maailmaa.
Liity mukaan ja osallistu leikkiin. "Näyttää siltä, että vauva on väsynyt. Pitäisiköhän meidän laittaa vauva nukkumaan?" Voit myös heittää lapsesi luoman leikin lomaan hieman lisäelementtejä: "Kuuluukos tuolta vauvan itkua?" Sillä, hyväksyykö lapsi sinun ehdotuksesi vai ei, ei ole niin väliä, niiden tarkoitus on vain istuttaa uusia ajatuksia leikin eteenpäin viemiseksi.
Näytä lapselle asunnon eri osia ja muista käyttää mahdollisimman kuvailevaa kieltä: "Mennäänpä sitten ylös näitä portaita, kylpyhuoneeseen päin." "Mennäänpä takaisin alakertaan." "Mennään ovesta sisään / ulos." Jos saat ujutettua näitä käsitteitä lapsen jokapäiväiseen elämään ja hän sekä kuulee ne, näkee ne että tekee niin itse, siitä ei ole enää pitkä matka niiden ymmärtämiseen.
Puhu siitä, että nukkekoti on vähän niin kuin teidän kotiine tai siitä, miten ne eroavat. Vertailut harjoittavat lapsen ajattelun taitoja ja toteuttaessanne päivittäistä rutiinianne voit osoittaa lapselle kotinne ominaisuuksiin, jotka vastaavat nukkekodin osia: "Äiti käyttää tätä oikeata uunia ruoanlaitossa. Voitko sinä näyttää sen sinun huoneessasi olevan uunin?"
Kaikki lapset kehittyvät omaa tahtiaan ja saavuttavat kehityksen virstanpylväät eri ikäisinä. Tällä sivustolla mainitut vaiheet ovat vain keskimääräisiä ja suuntaa antavia. Jos sinulla on kysyttävää lapsesi kehityksestä, käänny terveydenhoitopalvelujen tuottajasi puoleen.